Onko puhe työn prekarisoitumisesta liioittelua?

Satu Ojala & Pasi Pyöriä
Kirjoittajat tutkivat ja opettavat Tampereen yliopistossa
Kuva: hannanik / Creative Commons

Alustus! Niin sanotun uuden työn luonne kiehtoo, mutta se myös pelottaa ja ahdistaa. Käsite uusi työ viittaa työelämän kasvaviin vaatimuksiin, joustavuuteen ja epävarmuuteen sekä työnteon maailman ja henkilökohtaisen elämän välisten rajojen hämärtymiseen. Kriitikkojen mukaan työ on prekarisoitunut, muuttunut silpuksi - jopa paskaduuneista puhutaan.

Onko puhe työn prekarisoitumisesta perusteltua? Vastaako julkisuudessa maalailtu pessimistinen kuva työelämän huonontumisesta, epävarmuuden kasvusta ja pätkätöiden muuttumisesta uudeksi normiksi empiiristä todellisuutta?

Tutkimme asiaa Tilastokeskuksen vuosina 1984, 1990, 1997, 2003 ja 2008 keräämien työolotutkimusten avulla. [1] Työolotutkimus perustuu työvoimatutkimuksesta poimittavaan palkansaajaotokseen ja käyntihaastatteluihin, joihin on kerrallaan vastannut 3000-4500 henkilöä. Vastausprosentti on vaihdellut 68 ja 89 välillä. Tämäkään aineisto ei tavoita epävarmuuden koko kirjoa, mutta se on parasta mitä tutkijoiden käytössä on.

Määrittelimme prekaareiksi kutsumamme palkansaajat seuraavan viiden kriteerin avulla:

  1. ylikoulutus (korkea-asteen tai keskiasteen koulutus, mutta työn sisältö rutiinivaltainen)
  2. työmarkkinariski toteutunut (ollut työttömänä vähintään kerran viimeisen viiden vuoden aikana)
  3. epätyypillinen työsuhde (määräaikainen tai vuokraperustainen työ)
  4. työmarkkinariskin pelko (koetaanko lomautus, irtisanominen ja/tai työttömyys uhkaksi)
  5. työllistymismahdollisuudet huonot (arvio mahdollisuuksista löytää uusi työpaikka avoimilta työmarkkinoilta)

Kriteerit pohjautuvat tutkimuskirjallisuuteen. Niistä muodostamiemme mittareiden itsenäisyyttä toisiimme tarkastelimme korrelaatioilla, ja tulokset raportoimme ristiintaulukoimalla ja monimuuttajamenetelmää hyödyntäen.

Luokittelemme prekaareiksi ne palkansaajat, joiden työmarkkina-asemaan kohdistuu yhtä aikaa kolme tai useampi edellä kuvailluista, epävarmuutta mittaavista piirteistä. Näin määriteltynä kahdeksan prosenttia suomalaispalkansaajista lukeutui prekariaattiin vuonna 2008, kun vuonna 1984 prekaareja oli joka kymmenes palkansaaja. 1990-luvun jälkimmäisellä puoliskolla prekaarien osuus oli suurimmillaan 17 prosenttia palkansaajista.

Muutokset yksittäisissä kriteereissä vuosien 1984 ja 2008 välillä eivät ole suuria mutta suuntaa-antavia. Epätyypilliset työsuhteet ovat yleistyneet niukasti (+2 prosenttiyksikköä) samoin kuin pelko henkilökohtaisen työmarkkinariskin toteutumisesta (+4).

Toisaalta vuoden 2008 keväällä, finanssikriisiä edeltäneen noususuhdanteen huipulla, palkansaajilla oli vähemmän työttömyyskokemuksia kyselyä edeltäneen viiden vuoden aikana kuin vuonna 1984 (-4).

Samoin näyttäisi siltä, että vaikka pitkälle koulutettuja palkansaajia on huomattavasti 1980-lukua enemmän, on heille riittänyt työtehtävissä haastetta: ylikoulutus tehtäväsisältöön nähden on hivenen vähentynyt vuodesta 1984 (-3). Tehtäväsisällöt ja taitovaatimukset - sekä todennäköisesti myös työn organisoimisen ja johtamisen tavat - ovat monipuolistuneet muutamassa vuosikymmenessä vielä enemmän kuin palkansaajien koulutuskvalifikaatiot ovat kohonneet.

Lopuksi niiden vastaajien osuus, jotka arvioivat mahdollisuutensa uudelleentyöllistymiseen huonoiksi, on vähentynyt merkittävästi (-10).

Analyysimme kannalta olennaisinta on kiinnittää huomiota ajallisiin muutoksiin ja jatkuvuuksiin. Vuosien 1984 ja 2008 välisestä vertailusta emme saa vahvistusta median tuottamalle ajatukselle, että etenkin 2000-luvulla työmarkkinoiden epävarmuus olisi räjähtänyt käsiin.

Vaikka lähes päivittäin toistuvat uutiset yhteistoimintaneuvotteluista ja työpaikkojen saneerauksista ymmärrettävästi aiheuttavat huolta, uuden vuosituhannen alku oli ennemmin palautumista 1990-luvun poikkeuksellisesta lamasta, jonka hoidossa ei osattu ennustaa, miten ennennäkemättömän korkeaksi työttömyys kasvaa.

Voidaan siis päätellä, että 1990-luvulla suomalainen työelämä prekarisoitui, mutta 2000-luvulla se jälleen ”normalisoitui”, ainakin työn syrjässä kiinni pysyneiden palkansaajien näkökulmasta. 1990-luku on kuitenkin hankala vertailupiste, koska se kokonaisuutena poikkeaa Suomen työmarkkinoiden kehityksestä suurtyöttömyyden vuoksi.

Prekariaattia koskevat näkemykset ovat raflaavia. Ylittäessään uutiskynnyksen ne osaltaan pönkittävät työelämää koskevia stereotypioita ja myyttejä vahvistaen vaikutelmaa epävarmuuden kaikenkattavuudesta. Tämä vaikutelma on harha. Useimmat työmarkkinoiden yleistä rakennetta kuvaavat keskeiset trendit, kuten työsuhteiden kesto, työttömyysriski tai epätyypillisten työsuhdemuotojen yleisyys, eivät heijasta ylenpalttista epävarmuuden aikaa. Päinvastoin pysyvyyttä työmarkkinoilla on näissä kysymyksissä jotakuinkin saman verran kuin 1980-luvulla.

Työpaikkaakaan ei vaihdeta kuin paitaa. Neljä kymmenestä palkansaajasta on toiminut koko työuransa lähes samanlaisessa ammatissa, ja kaiken kaikkiaan suomalaispalkansaaja viihtyy yhden ja saman työnantajan palveluksessa vuosikymmenen verran. Tässä suhteessa suuria muutoksia ei ole tapahtunut viimeisen runsaan neljännesvuosisadan aikana.

Entä nykyinen finanssikriisi? Työolotutkimuksen tiedot eivät ulotu vuotta 2008 pidemmälle. Suomen tapauksessa viimeisin taantuma ei ole todennäköisesti muuttanut ainakaan ratkaisevasti kuvailemaamme asetelmaa muun muassa siksi, että 2010-luvulla työmarkkinoilta poistuu enemmän työvoimaa kuin uutta tulee tilalle.

Täytyy myös muistaa suhteellisuus. Pohjoismaissa (nuorten) työntekijöiden asema on turvatumpi ja vakaampi kuin lähes millä tahansa työmarkkinoilla missä tahansa päin maailmaa. Prekariaatti on totta, muualla heitä vain on enemmän kuin Suomessa. Emme kuitenkaan vähättele kotoisen sosiaaliturvan aukkoja, joita tulisi paikata.

Voi olla, että lähitulevaisuudessa jaossa on enemmän niukkuutta ja epävarmuutta kuin vaurautta ja hyvinvointia. Etenkään nuoria työuraansa aloittelevia Y-sukupolven edustajia ei silti saisi pelotella, vaan rohkaista katsomaan luottavaisesti tulevaisuuteen. Työelämässä on aina ollut epävarmoja aikoja, mutta ennenkin vaikeudet on voitettu.

Lähteet:

[1] Pyöriä, Pasi & Ojala, Satu (2012) Työn prekarisaatio ja kasautuva epävarmuus. Hallinnon tutkimus 31(3): 171-188.