Alustus! Uskonto on yhteiskunnallinen ilmiö

Jari Aro
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja tutkija Tampereen yliopistossa

Syksyllä 2011 julkaistiin suomeksi Jerry A. Coynen kirja Miksi evoluutio on totta. Teos puolustaa näkemystä, että evoluutio on tosiasia ja samalla se vastustaa luomisoppia. Aamulehti julkaisi kirjasta tuoreeltaan arvion sekä näyttävän Coynen haastattelun joka oli otsikoitu Uskonto on paras itsensä huijaamisen tapa.

Itse arvelin, ettei Suomessa olisi suuremmin tarvetta kirjalle, jossa rakennetaan vahvaa vastakkainasettelua luonnontieteellisen ja uskonnollisen maailmankuvan välille. Eihän meillä ole Yhdysvaltojen tapaan sellaista voimakasta uskonnollista liikettä, joka aktiivisesti kyseenalaistaisi evoluutioteorian pätevyyden ja ajaisi luomisoppiin perustuvaa biologian opetusta kouluihin. Enemmistö suomalaisista pitää evoluutioteoriaa pätevänä kuvauksena elämän kehittymisestä.

Coynen haastattelu kuitenkin synnytti tavanomaista laajemman keskustelun Aamulehden nettisivuilla. Kymmenessä päivässä julkaistiin yli 700 kommenttia, puolesta ja vastaan. Nettikeskusteluille tyypilliseen tapaan puheenaihe rönsyili lähtökohtana olleista väitteistä koskemaan monenlaisia uskontoon, tieteeseen ja maailmankatsomuksiin kuuluvia asioita. Mutta toisin kuin nettikeskusteluissa yleensä, monet puheenvuorot olivat varsin pitkiä, hyvin jäsenneltyjä ja vakavalla mielellä laadittuja.

Kuva: Konsta Leppänen

Luonnontieteellä ja uskonnoilla on ihmisten ajattelussa tärkeä asema siksi, että molemmat tarjoavat maailmankuvalle keskeisiä aineksia. Ne molemmat pyrkivät vastaamaan kysymyksiin siitä, millainen maailma perimmiltään on, mistä se on syntynyt, mikä on ihmisen asema maailmankaikkeudessa, mitä elämä on jne. Nykyajan luonnontiede ja nykyajan maailmanuskonnot näyttävät antavan näihin kysymyksiin vastakkaisia ja toisensa poissulkevia vastauksia. Varsin pitkälle keskustelua käydään kiistelemällä siitä, onko jumalaa olemassa ja kykeneekö luonnontiede selittämään kaikkia ilmiöitä ja onko olemassa asioita joita ei voida tieteen menetelmien avulla selittää.

Sosiaalitieteilijän näkökulmasta uskonnossa on kysymys sosiaalisesta ilmiöstä. Tarkastellaanpa mitä tahansa ihmisyhteisöä missä tahansa ja minä tahansa historian hetkenä, sieltä hyvin suurella todennäköisyydellä löytyy uskonnollista käyttäytymistä, uskonnon harjoittamista ja tuonpuoleista maailmaa koskevia uskomuksia. Ihmiskunta on kehityksensä kuluessa tuottanut paljon vaihtelua uskontojen suhteen, mikä näkyy siinä että eri kulttuureissa on mitä erilaisimpia käsityksiä jumalista ja varsin erilaisia tapoja harjoittaa uskontoja.

Sosiaalitieteen näkökulmasta uskonto on yhteiskunnallinen instituutio siinä kuin perhe, valtio, raha, markkinat, sodankäynti ja tiedekin. Sosiaalitiede ja uskonnot eroavat toisistaan siinä, että sosiaalitiede ei tarvitse jumalaa selittämään ihmisten uskonnollisuutta, sillä käsitykset jumalasta ja uskonto ovat ihmisten yhteisöllisesti muodostamia ja ylläpitämiä asioita. Sosiaalitiede ja luonnontiede taas eroavat toisistaan tämän kysymyksen suhteen siinä, että sosiaalitieteellä on luonnontiedettä viisaampia vastauksia siihen, miksi ihmiset ovat uskonnollisia.

Nähdäkseni tätä sosiaalitieteellistä näkökantaa ei ole tuotu kovinkaan näkyvästi esille julkisessa keskustelussa. Kiistelyä ovat hallinneet lähinnä luonnontieteellisen maailmakuvan ja uskonnollisen maailmankuvan edustajat omine väitteineen ja perusteluineen. Meillä sosiaalitieteilijöillä olisi siis kiistan osapuolille sellainen uutinen kerrottavaksi, että tietyllä tavalla heidän kiistelynsä on tarpeetonta. Me nimittäin kykenemme omalla tavallamme selittämään, miten sekä tiede että uskonto ovat uskomusjärjestelminä yhteiskunnallisesti ehdollisia ja yhteiskunnallisesti kehittyneitä.

Tosin pahoin pelkään, ettei tämä sosiaalitieteen ilosanoma kykene lopettamaan tiedeuskovaisten ja jumaluskovaisten kiistaa. Niin vahvasti asemiinsa kaivautuneita molemmat ovat ja niin merkityksellisistä kysymyksistä kummankin osapuolen identiteetin kannalta kiistassa lienee kysymys. Muuten on vaikea ymmärtää sitä kiihkoa, jolla asiasta keskustellaan.

Yhteiskuntatieteiden klassikko Max Weber totesi pian sata vuotta sitten, että länsimaisen ihmisen maailmankuva on rationalisoitunut, mikä on johtanut tilanteeseen jossa yleisesti sitoviksi koetut arvojärjestelmät ovat muuttuneet henkilökohtaisiksi arvovalinnoiksi ja –kysymyksiksi. Toisin sanoen, uskonnoilta puuttuu nykyisin kyky jäsentää julkisesti koko yhteiskunnan arvojärjestelmää ja samalla uskonnosta on tullut yksityisasia. Niinpä nykyajan ihmiset ajattelevat, että heillä on mahdollisuus ja oikeus ja kenties jopa pakko valita uskomusjärjestelmistä itselleen sopivin.

Tilanne on ainakin näennäisesti varsin suvaitsevainen, sillä kun uskonasioiden ajatellaan olevan yksilöllisen valinnan ja vakaumuksen kysymyksiä, näyttää maailmasta puuttuvan sellainen yhteisesti hyväksytty arvojen kiintopiste, jonka suhteen näitä uskomuksia koskevia valintoja voisi asettaa keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Fundamendalismi on reaktio tätä tilannetta kohtaan, sillä fundamentalististen sosiaalisten liikkeiden piirissä ajatellaan, että juuri niiden kannattama uskomusjärjestelmä on ainoa pätevä ja siksi kaikkien – myös liikkeeseen kuulumattomien – tulisi jakaa nämä käsitykset ja elää elämäänsä niiden ohjaamana.

Jonkin aikaa toisen maailmansodan jälkeen ajateltiin, että länsimaissa yhteiskuntaelämä olisi muuttumassa sekulaariksi siten, että uskonnolliset vakaumukset menettäisivät merkitystään ja kenties niiden kannatus häviäisi kokonaan. Juuri näin on käynytkin siinä merkityksessä, että uskonto on muodostunut omaksi eriytyneeksi yhteiskunnallisen toiminnan ja ajattelun alueekseen. Se ei siis lävistä ja ohjaa moraalisena ohjenuorana julkisen vallan toimintaa, politiikkaa, kasvatusta, käsitystä esteettisistä arvoista, periaatteita eri ihmisrymien keskinäisestä kanssakäymisestä ja niin edelleen. Sen sijaan uskonto on jotain, mitä harjoitetaan erikseen omana asianaan, mutta sillä ei ole merkitystä muiden toiminnan alueiden suhteen.

Kansalaisten vakaumuksen suhteen ennustus uskontojen merkityksen heikkenemisestä on sen sijaan osoittautunut virheelliseksi. Ihmiset ovat edelleen uskonnollisia ja uskonnollinen vakaumus on heille merkityksellinen asia. Elämme kuitenkin sellaisessa kulttuurisessa tilanteessa, missä suuri joukko keskenään erilaisia uskomusjärjestelmiä elää rinnakkain ja kilpailee kannattajien suosiosta. Filosofi Charles Taylorin (teoksessa A Secular Age, 2007) tavoin voidaan sanoa, että nykyisin jopa kaikkein vahvimminkin oman vakaumuksensa totuuteen uskova ihminen joutuu myöntämään, että hänen uskomusjärjestelmänsä on vain yksi mahdollinen tapa mieltää ihmisen suhdetta maailmaan.

Kysymys ei ole myöskään asetelmasta, missä ateismi asettuisi yksin kaikkia uskontoja vastaan. Uskovan tavoin myös ateisti joutuu samalla tavalla huomaamaan, että hänen valitsemansa näkökanta on yksi vaihtoehto jonka tarjoamien periaatteiden mukaan voi yrittää elää arvokasta ja mielekästä elämää. Nykyisessä maailmassa jokainen joutuu kohtaamaan sen seikan, että usein varsin läheisessä ympäristössäkin on olemassa omalle vakaumukselle vieraita tapoja elää ja että kukaan ei voi rehellisesti väittää niiden kaikkien olevan arvottomia, virheellisiä ja turmeltuneita.

Ihmisten yhteisöelämä on sillä tavalla epätäydellistä, että kaikista asioista aina joku on eri mieltä. Mielestäni voimme olla suhteellisen levollisella mielellä, vaikka kaikki Suomessa asuvat eivät sataprosenttisesti olekaan sitä mieltä, että evoluutio on totta. On vaikea keksiä, mikä olisi sellainen kansalaisten arkisen elämän kannalta merkityksellisen asia, jonka suhteen heidän käsityksensä evoluution totuudesta olisi jotenkin erityisen ratkaiseva tai kohtalokas. Yhteiskunnallisen elämän ja myös kansalaisten arjen kannalta tätä olennaisempaa on, pysyykö uskonto sillä tontilla, mihin länsimainen rationalisoitumiskehitys on sen työntänyt – omana moraalisena elämänpiirinään ja henkilökohtaisen vakaumuksen kysymyksenä.

 

Jari Aro suosittelee aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:

Jerry A. Coyne: Miksi evoluutio on totta (Vastapaino, 2011)

Charles Taylor: A Secular Age (The Belknap Press of Harvard University Press, 2007)

Jari Aro & Pertti Jokivuori: Klassinen sosiologia ja moderni maailma (WSOYpro, 2010)